Lehdistötiedote

Varkauden lukiolaiset voittivat Fortumin Energiapeli-kilpailun

19 joulukuu 2008, 10:38

Fortum Oyj
Lehdistötiedote
19.12.2008

Varkauden lukiolaiset voittivat Fortumin Energiapeli-kilpailun Energiapeli innostaa nuoria ottamaan energiansäästövinkit käyttöön Nuoret ovat ilahduttavan tietoisia ja kiinnostuneita energiantuotantoon ja -käyttöön liittyvistä ympäristöasioista. Nuorison energianäkemykset nousivat esiin Fortumin järjestämässä Energiapeli-kilpailussa, johon osallistui lukiolaisia ja ammattikoululaisia ympäri Suomea. Fortumin valtakunnallinen Energiapeli-kilpailu on ratkennut. Koko syksyn käynnissä olleen kilpailun voitti kuuden oppilaan ryhmä Varkauden lukiosta. Palkinnoksi Fortum järjestää voittajaryhmälle tammikuussa Energiateemapäivän, jonka aikana ryhmä tapaa muun muassa ympäristöministeri Paula Lehtomäen. - Voittajaryhmän vastaukset tekivät raatiimme vaikutuksen. Oppilaat olivat paitsi pysähtyneet pohtimaan ilmastonmuutoksen hidastamista, myös sitä, miten sanoista päästään tekoihin, kertoo Energiakompassin koordinaattori Sally Londesborough Fortumista. Energiapeli on lautapeli, jonka opettajat voivat tilata maksutta käyttöönsä. Peli toimii käytännönläheisenä apuvälineenä energia-asioiden opetuksessa. Syksyn aikana peliä pelanneet ryhmät saivat halutessaan jättää vastauksensa myös Fortumin verkkosivuille ja näin osallistua kilpailuun. Vastauksia arvioinut Sally Londesborough kertoo, että nuoret tiedostavat energiantuotannon ympäristönäkökulmat ja tuntevat yleisimmät energiansäästövinkit hyvin. Sen sijaan esimerkiksi energiankulutuksen jakautuminen kotitalouksissa on monille vierasta. - Useimmat oppilaat esimerkiksi yllättyvät kuullessaan, kuinka paljon valaistus vie energiaa. Kokemukseni mukaan peli saa nuoret havahtumaan siihen, miten omilla arkisilla käytännön valinnoilla voi vaikuttaa energian säästämiseen, Londesborough kertoo. Hän kiersi kuluneen syksyn aikana useilla eri paikkakunnilla esittelemässä Energiapeliä oppilaille. Energiapeli on osa Fortumin Energiakompassi-ohjelmaa, joka on toisen asteen oppilaille suunnattu kokonaisuus. Tänä vuonna lanseerattu peli on ollut erittäin suosittu, muun muassa yli puolet Suomen lukioista on tilannut pelin oppilaidensa käyttöön. Lisätietoja pelistä, Fortumin Energiakompassi-vierailuista ja pelin tilausohjeet löytyvät osoitteesta www.fortum.fi/kouluille. Fortum Oyj konserniviestintä Yhteystiedot: Sally Londesborough puh 0403505503 sally [piste] londesborough [ät] fortum [piste] com Lataa kuva: http://media.digtator.fi/digtator/tmp/da031efb9364033c302edc848d2c9845/preview.h tml Kuva on ladattavissa 2.1.2009 asti.