Fortumin tytäryhtiön TGC-10:n toimitusjohtaja vaihtuu Fortumin venäläisen tytäryhtiön TGC-10:n toimitusjohtaja Andrey Shishkin on irtisanoutunut siirtyäkseen toisen työnantajan palvelukseen. Hän jättää tehtävänsä 16.6.2008. Toimitusjohtajana toimii 17.6. alkaen vuoden 2008 loppuun saakka Fortumin Venäjän toimintojen johtaja Dmitry Novoselov, jonka lopullisesta nimityksestä päättää TGC-10:n hallitus. Novoselov on ollut yhtiön palveluksessa vuodesta 2004. ”Haluan kiittää Andrey Shiskiniä yhteistyöstä kanssamme TGC-10:n siirryttyä Fortumin omistukseen”, sanoo johtaja Tapio Kuula. Uralin alueella ja läntisessä Siperiassa toimiva TGC-10 on alueellinen tuotantoyhtiö, joka syntyi vuonna 2006 osana Venäjän energiasektorin osittaista yksityistämistä. TGC-10:n ja sen osakkuusyhtiöiden sähköntuotantokapasiteetti on 3 000 MW ja lämmöntuotantokapasiteetti 15 800 MW ja sen vuosittainen sähköntuotanto on 18 TWh ja lämmöntuotanto 27 TWh. Mittava investointiohjelma nostaa yhtiön sähköntuotantokapasiteettia 2 300 MW:lla vuoteen 2013 mennessä. Fortum hankki enemmistön TGC-10:stä helmikuussa 2008 järjestetyssä huutokaupassa. Tällä hetkellä Fortumin omistusosuus TGC-10:ssä on 76,5 %. Fortum on tehnyt TGC-10:n vähemmistöosakkaille lunastusvelvollisuuden mukaisen ostotarjouksen yhtiön koko osakekannasta. Ostotarjous on voimassa 18.7.2008 saakka. Fortum Oyj Maria Romantschuk Viestintäjohtaja Jakelu: OMX Nordic Exchange Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.fortum.fi
Pörssitiedote
Fortumin tytäryhtiön TGC-10:n toimitusjohtaja vaihtuu
30 toukokuu 2008, 07:00
Fortum Oyj Pörssitiedote 30.5.2008, klo 7.00 EET