Fortum investoi automaattiseen mittarinhallintajärjestelmään Ruotsissa Fortum on allekirjoittanut palvelusopimuksen automaattisen mittarinhallintajärjestelmän toimittamisesta norjalaisen Telenor Cinclus AS:n kanssa. Noin 835 000 kotitaloutta ja pienyritystä Fortumin verkkoalueilla liitetään järjestelmään vuoden 2008 loppuun mennessä. Ensimmäiset mittarit asennetaan tänä vuonna. Ruotsin lainsäädännön mukaan sähköyhtiöiden on taattava kuukausittainen mittarinluenta asiakkailleen vuonna 2009. Palvelusopimus Telenor Cinclusin kanssa kattaa muun muassa mittarilaitteiston, järjestelmän, huollon ja mittarilukemien keräämisen vuosina 2006-2016, sekä useita jatkokehitysmahdollisuuksia tulevaisuudessa. Sopimuksen kokonaisarvo on noin 2,2 miljardia Ruotsin kruunua (noin 240 miljoonaa euroa). Tänään solmittu sopimus on osa Fortumin investointiohjelmaa, joka tähtää asiakaspalvelun jatkuvaan parantamiseen. Fortumin hankkima automaattinen mittarinhallintajärjestelmä perustuu kaksisuuntaiseen viestintään ja mahdollistaa siten huomattavasti lain asettamia vähimmäisvaatimuksia edistyksellisempien palveluiden tarjoamisen. Näitä ovat esimerkiksi mahdollisuus reaaliaikaiseen ja tunneittain tapahtuvaan mittarinluentaan sekä sähköyhtiön vaihtoon saman päivän aikana. Fortum on aiemmin kertonut 700 miljoonan euron investointiohjelmasta, jonka tavoitteena on sähkönsiirtoverkkojen edelleen parantaminen. Fortum Oyj Carola Teir-Lehtinen viestintäjohtaja Lisätietoja: Christian Lundberg, Johtaja, +46 70 344 5807 Jakelu: Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet
Pörssitiedote
Fortum investoi automaattiseen mittarinhallintajärjestelmään Ruotsissa
31 toukokuu 2006, 08:30
Fortum Oyj Pörssitiedote 31.5.2006