Kuopion Sorsasalon teollisuusjätekeskuksen laajentamishanke

Fortum aloittaa selvitystyön Kuopion Sorsasalossa sijaitsevan teollisuusjätekeskuksen toiminnan laajentamisesta lähivuosina. Fortumilla on ollut Sorsasalon alueella materiaalien kierrätys- ja käsittelytoimintaa vuodesta 2008 alkaen.

Sorsasalon teollisuusjätekeskuksen vastaanottokapasiteetti on tällä hetkellä 70 000 tonnia materiaalia vuodessa.  Kapasiteetti ei arvioiden mukaan riitä vastaamaan kasvavan kierrätystoiminnan tarpeisiin materiaalimäärien lisääntyessä. Kiertotalouden edistäminen tulee lisäämään erityisesti vastaanotettavien tavanomaisten jätteiden välivarastointi- ja käsittelytarvetta sekä määrää.

Sorsasalon teollisuusjätekeskuksen alue laajenisi suunnitelmien mukaan 8 hehtaaria asemakaavassa jätteenkäsittelytoiminnoille varatulle alueelle.

Sorsasalon YVA-alue

Hankkeen ympäristövaikutusten arviointi

Fortum aloittaa ympäristövaikutusten arviointityön toukokuussa. Tuleva ympäristövaikutusten arviointi käsittää vaihtoehdot, joissa keskuksen vastaanottokapasiteettia laajennettaisiin enimmillään 150 000 tai 300 000 tonniin vuodessa.

Keskuksen nykyisiin käsittelymenetelmiin ei suunnitella merkittäviä muutoksia. Keskuksessa nykyisin käsiteltävien teollisuusjätteiden, niiden sivutuotteiden sekä pilaantuneiden maiden lisäksi keskuksessa käsiteltäisiin laajennuksen myötä enemmän kierrätykseen ja hyötykäyttöön kelpaavia jätteitä.

Suunnitellun laajennuksen vaikutukset ympäristöön käsitellään tarkasti tulevassa ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä. Toiminnan luonteesta johtuen esimerkiksi vesistövaikutusten arvioidaan jäävän hyvin pieniksi.

Ympäristövaikutuksilla tarkoitetaan hankealueella ja sen ympäristössä hankkeen tai toiminnan aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia ympäristöön. YVA-lain mukaisesti arvioinnissa tarkastellaan hankkeen aiheuttamia ympäristövaikutuksia: 

  1. ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen
  2. maaperään, vesiin, ilmaan, ilmastoon, kasvillisuuteen, eliöihin ja luonnon monimuotoisuuteen
  3. yhdyskuntarakenteeseen, rakennuksiin, maisemaan, kaupunkikuvaan ja kulttuuriperintöön
  4. luonnonvarojen hyödyntämiseen
  5. em. tekijöiden keskinäisiin vuorovaikutussuhteisiin

Hankkeen osallistumis- ja tiedottamissuunnitelma

Fortumin tiedottaa hankkeesta aktiivisesti lähialueen asukkaille.

Hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnista järjestetään yleisölle avoin tiedotus- ja keskustelutilaisuus keskiviikkona 27.6.2019 klo 18 alkaen Siilinjärvellä Kunnonpaikassa. Yhteysviranomaisen koolle kutsumassa tilaisuudessa esitellään hanketta ja laadittua YVA-ohjelmaa, sekä käydään läpi YVA-menettelyn vaiheet ja vaikuttamismahdollisuudet. Tilaisuudessa yleisöllä on mahdollisuus esittää näkemyksiään ympäristövaikutusten arvioinnista.

Toinen tiedostus- ja keskustelutilaisuus järjestetään ympäristövaikutusten arviointiselos­tuksen (YVA) valmistuttua. Tilaisuudessa esitetään laadittujen arviointien keskeiset tulokset ja yleisöllä on mahdollisuus esittää näkemyksiään tehdystä ympäristövaikutusten arvioinnista ja sen riittävyydestä.

YVA-ohjelma on nähtävissä kokonaisuudessaan Ympäristöhallinnon nettisivuilla ja luettavissa täällä.

Ota yhteyttä!

Haluatko kysyä tai antaa palautetta hankkeesta? Jättämällä yhteystietosi vastaamme viestiisi.

Lisätietoja hankkeesta:

Tuomas Vuolle
Yksikön päällikkö, Sorsasalo
Fortumin kierrätys- ja jäteliiketoiminta
Puhelin: +358 50 359 4940
[email protected]