Sähkön sopimusehdot, kuluttaja-asiakkaat

Sovellamme sähkösopimuksissa Energiateollisuus ry:n suosittelemia yleisiä ehtoja sekä sopimuskohtaisia ehtoja.

Kaikkialle Suomeen

Voit tehdä Fortum Kesto, Takuu, Tarkka, Vakaa, Vakio ja Tuuli -sähkösopimuksen olipa kotisi tai vapaa-ajanasuntosi missä päin Suomea tahansa. (Poikkeuksena Ahvenanmaa ja muutama muu paikkakunta joka ei ole yhteydessä Suomen valtakunnanverkkoon). Paikallinen sähköverkkoyhtiö huolehtii sähkön siirtämisestä toimituskohteeseen.  

Yleiset sähköntoimitus- ja myyntiehdot

Kaikkiin sähkösopimuksiin sovellamme yleisesti Energiateollisuus Ry:n suosittelemia ehtoja. Sähkön toimituksella tarkoitetaan palvelukokonaisuutta, joka sisältää sekä sähkön vähittäismyynnin sähkönkäyttäjälle että sähkön jakelun edellyttämän sähköverkkopalvelun. Samat sähköntoimitusehdot koskevat sekä Fortumin sähkönmyyntiä että Carunan sähkön siirtoa. Yleisiä sähkön myyntiehtoja sen sijaan sovelletaan silloin, kun sähköverkkoyhtiösi on joku muu kuin Caruna.  Silloin verkkopalvelusta, eli sähkön siirrosta syntyy erillinen verkkopalvelusopimus paikallisen sähköverkkoyhtiön kanssa.

Yleiset sähköntoimitusehdot STE 2014

Näitä ehtoja sovelletaan, kun sähkösopimus on Fortumilta ja sähkönsiirto Carunalta.

Yleiset sähkönmyyntiehdot SME 2014

Näitä ehtoja sovelletaan, kun sähkösopimus on Fortumilta ja siirto joltain muulta verkkoyhtiöltä kuin Caruna.

Sopimuskohtaiset ehdot

Sopimukset eroavat toisistaan mm. sopimuksen keston ja hinnoittelun osalta.

Fortum Vakaa, sopimusehdot

YLEISTÄ

Tämän sopimuksen perusteella toimitettava sähkö tuotetaan uusiutuvilla energialähteillä. Kotiasiakkaille myymämme 100% vesi-, tuuli- ja aurinkosähkön alkuperä todennetaan eurooppalaisen Guarantee of Origin alkuperäjärjestelmän mukaisesti. Fortum Tarkan 100% vesisähkön alkuperä todennetaan Suomen luonnonsuojeluliiton Ekoenergia -merkin mukaisesti. Uusiutuvan sähköenergian tuotannosta ei aiheudu hiilidioksidipäästöjä ilmakehään.

Fortum Markets Oy hankkii kaiken myymänsä sähkön Nord Pool -sähköpörssistä sekä sähkön pientuottajilta. Varaamme oikeuden tehdä tätä sähkön alkuperää sekä sen todentamista koskevia muutoksia ilmoittamalla siitä asiakkaan laskutusosoitteeseen 1 kuukausi ennen muutoksen voimaantuloa. Lisätietoa www.fortum.fi/alkupera.

Fortumilla on oikeus sopimusta tehtäessä tarkistaa asiakkaan luottokelpoisuus. Mikäli luottokelpoisuudessa ilmenee puutteita, voi Fortum edellyttää asiakasta toimittamaan hyväksyttävän vakuuden tai ennakkomaksun saataviensa turvaamiseksi.

1 SOPIMUKSEN KESTO JA IRTISANOMINEN

Fortum Vakaa -sähkösopimus on määräaikaisena voimassa sopimusvahvistuksessa mainitun määräajan. Kyseistä määräaikaista aloitusjaksoa ja -hintaa sovelletaan kertaluontoisesti saman asiakkaan ja käyttöpaikan osalta. Tämän jälkeen sopimus on voimassa toistaiseksi ja asiakkaalla on oikeus irtisanoa toistaiseksi voimassa oleva sopimus 14 päivän irtisanomisajalla. Sähkönmyyjällä on oikeus irtisanoa toistaiseksi voimassa oleva sopimus yhden kuukauden irtisanomisajalla.

2 KULUTUKSEN MITTAUS, HINTA, TIETOJEN SOVELTAMINEN LASKUTUKSESSA

Sähkönkulutuksen mittauksesta vastaa paikallinen jakeluverkonhaltija. Laskutuksessa käytetään paikallisen verkonhaltijan ilmoittamaa kulutusennustetta jaettuna laskutusjakson kuukausille laskutuskäyrän mukaisesti (arviolaskutus) tai paikallisen verkonhaltijan ilmoittamiin mitattuun kulutukseen perustuvia kulutusmääriä jaettuna laskutusjakson kuukausille (tuntimittaus).

Fortum Vakaan hinta muuttuu säännöllisesti 6 kuukauden välein. Hintajaksot ovat: 1.1.- 30.6. ja 1.7.- 31.12. Asiakkaan hinta on voimassa kunkin hintajakson ajan. Hinnat muuttuvat kullekin jaksolle ilman eri ilmoitusta. Hinnat ovat nähtävissä kuukautta ennen voimaantuloa osoitteessa www.fortum.fi.

Hinta määräytyy kahden Pohjoismaisessa sähköpörssissä (NASDAQ OMX Commodities) noteerattavan hintatekijän mukaan seuraavasti (kvartaalituotteissa Q1, Q2, Q3 ja Q4 tarkoittavat ko. hintajakson kvartaaleja sekä YY on ko. hintajakson vuoden kaksi viimeistä numeroa):

Hintajakso 1.1. - 30.6.

  • Systeemihintaosuus (ENOFUTBLQ1-YY ja ENOFUTBLQ2-YY) määräytyy 12 kuukauden aikana etukäteen (hinnanmääräytymisjakso 21.11. – 20.11.)
  • Aluehintaosuus (SYHELFUTBLQ1-YY ja SYHELFUTBLQ2-YY) määräytyy kuuden kuukauden aikana etukäteen (hinnanmääräytymisjakso 21.5. – 20.11.)

Hintajakso 1.7. - 31.12.

  • Systeemihintaosuus (ENOFUTBLQ3-YY ja ENOFUTBLQ4-YY) määräytyy 12 kuukauden aikana etukäteen (hinnanmääräytymisjakso 21.5. – 20.5.)
  • Aluehintaosuus (SYHELFUTBLQ3-YY ja SYHELFUTBLQ4-YY) määräytyy kuuden kuukauden aikana etukäteen (hinnanmääräytymisjakso 21.11. – 20.5.)


Fortum Vakaan energiahinta perustuu edellä mainittujen hinnanmääräytymisjaksojen aikana pohjoismaisessa NASDAQ OMX Commodities -sähköpörssissä kullekin hintajaksolle noteerattujen kvartaali -tuotteiden (edellä esitetyt systeemihintaosuus/tuotteet sekä aluehintaosuus/tuotteet) päivittäisten päätöskurssien painotettuihin keskiarvoihin. Painotuksessa käytettävät laskenta-arvot ovat kvartaaleittain: Q1 65%, Q2 35 %, Q3 35 % ja Q4 65 %.

Asiakkaan laskutushinta on edellä mainittujen kvartaali -tuotehintojen (edellä esitetyt systeemihintaosuus/tuotteet sekä aluehintaosuus/tuotteet) painotettujen keskiarvojen sekä kulloinkin voimassa olevan välityspalkkion summa. Lisäksi veloitetaan kuukausittainen perusmaksu.

Mikäli Pohjoismainen sähköpörssi muuttaa noteerattavia tuotteitaan, muutetaan laskentaa tuotemuutoksia vastaavasti.

 

3 MUUTOKSET SOPIMUSEHTOIHIN JA HINTOIHIN

Verojen, julkisten maksujen ja muiden näihin rinnastettavien maksujen muutosten vaikutus sähkön hintoihin huomioidaan välittömästi niiden voimaantulosta lukien. Sähkönmyyjä ilmoittaa asiakkaalle näiden vaikutuksesta hinnoitteluun mahdollisimman nopeasti saatuaan tiedon muutoksesta.

Sopimuksen määräajan umpeuduttua sähkönmyyjä voi muuttaa sopimusehtoja tai -hintoja ilmoittamalla niistä asiakkaalle 1 kuukausi ennen muutoksen voimaantuloa. Sähkönmyyjä ilmoittaa näistä muutoksista lähettämällä ilmoituksen asiakkaan ilmoittamaan posti- tai sähköpostiosoitteeseen. Asiakkaan energiahinnan kuuden kuukauden välein tehtävät säännölliset hinnan muutokset eivät kuitenkaan ole sellaisia hinta- tai sopimusehtomuutoksia, joista asiakkaalle ilmoitetaan etukäteen. (SME2014 8.2.; STE2014 13.2.)

4 MUUT EHDOT

Fortum Vakaa -sopimus voidaan tehdä kuluttaja-asiakkaalle, jonka sähkön vuosikulutus sähkönkäyttöpaikassa on enintään 100 000 kWh/vuosi.

Vaihtotakuun sopimusehdot

SOVELTAMINEN
Mikäli asiakas on liittänyt sopimukseensa Vaihtotakuun, noudatetaan alla mainittuja Vaihtotakuun sopimusehtoja. Mikäli asiakas on valinnut Vaihtotakuun, se on mainittu sopimusvahvistuksessa.

Asiakas voi halutessaan liittää Fortum Takuu tai Fortum Vakaa -sopimukseen vaihtotakuun sopimusta tehtäessä (tilattavissa puhelimitse). Vaihtotakuu tulee voimaan samana päivänä kuin Fortumin sähkönmyyntisopimus.  Vaihtotakuun avulla voit kesken määräaikaisen sopimuskauden vaihtaa sopimuksesi toiseen vähintään saman kestoiseen määräaikaiseen Fortumin sähkönmyyntisopimukseen.

VAIHTOTAKUUN SOPIMUSEHDOT
Vaihtotakuun voi liittää Fortum Takuu tai Fortum Vakaa -sopimukseen kun sopimuksen käyttöpaikan vuosikulutus on enintään 30 000 kWh.

  1. Vaihtotakuu on sopimus- ja käyttöpaikkakohtainen ominaisuus, jonka voi liittää sopimuksen teon yhteydessä uuteen Fortum Takuu tai Fortum Vakaa -sopimukseen.
  2. Asiakas tekee itse päätöksen siitä, milloin vaihtotakuuseen liittyvä sopimuksen vaihto-oikeus käytetään. Fortum Takuu tai Fortum Vakaa -sopimuksen vaihto uuteen vähintään saman kestoiseen määräaikaiseen Fortum Takuu tai Fortum Vakaa sopimukseen on tehtävä alkuperäisen sopimuksen määräajan voimassa ollessa. Kahden vuoden määräaikaisen sopimuksen aikana asiakas voi päivittää sopimusta vuoden kuluttua edellisestä vaihdosta.
  3. Vaihtotakuu on määräaikainen lisäpalvelu, joka on voimassa määräaikaisen sähkönmyyntisopimuksesi loppuun asti. Käyttäessään vaihtotakuun asiakas tekee samalla uuden Fortum Takuu tai Fortum Vakaa -sopimuksen, johon hän voi halutessaan liittää uuden Vaihtotakuun.
  4. Vaihtotakuu ei oikeuta päättämään sopimusta kesken sopimuskauden ilman vähintään saman kestoisen määräaikaisen Fortumin sähkönmyyntisopimuksen solmimista.
  5. Uusi Fortum Takuu tai Fortum Vakaa -sopimus alkaa kaksi viikkoa vaihtotakuun käyttämisestä.
  6. Käyttämätöntä vaihtotakuuta ei voi siirtää toiseen sopimukseen.
  7. Vaihtotakuu laskutetaan sähkölaskun yhteydessä.
  8. Vaihtotakuuta ei voi solmia yli 30 000 kWh:n vuosikulutuksen käyttöpaikoille.

Fortum Kesto, sopimusehdot

YLEISTÄ

Tämän sopimuksen perusteella toimitettava sähkö tuotetaan uusiutuvilla energialähteillä. Kotiasiakkaille myymämme 100% vesi-, tuuli- ja aurinkosähkön alkuperä todennetaan eurooppalaisen Guarantee of Origin alkuperäjärjestelmän mukaisesti. Fortum Tarkan 100% vesisähkön alkuperä todennetaan Suomen luonnonsuojeluliiton Ekoenergia -merkin mukaisesti. Uusiutuvan sähköenergian tuotannosta ei aiheudu hiilidioksidipäästöjä ilmakehään.

Fortum Markets Oy hankkii kaiken myymänsä sähkön Nord Pool -sähköpörssistä sekä sähkön pientuottajilta. Varaamme oikeuden tehdä tätä sähkön alkuperää sekä sen todentamista koskevia muutoksia ilmoittamalla siitä asiakkaan laskutusosoitteeseen 1 kuukausi ennen muutoksen voimaantuloa. Lisätietoa www.fortum.fi/alkupera.

Fortumilla on oikeus sopimusta tehtäessä tarkistaa asiakkaan luottokelpoisuus. Mikäli luottokelpoisuudessa ilmenee puutteita, voi Fortum edellyttää asiakasta toimittamaan hyväksyttävän vakuuden tai ennakkomaksun saataviensa turvaamiseksi.

1 SOPIMUKSEN KESTO JA IRTISANOMINEN

Fortum Kesto -sähkösopimus on voimassa toistaiseksi. Asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus kahden viikon irtisanomisajalla ja sähkönmyyjällä on oikeus irtisanoa sopimus yhden kuukauden irtisanomisajalla.

2 SÄHKÖNKULUTUKSEN MITTAAMINEN JA SÄHKÖN HINTA

Sähkönkulutuksen mittauksesta vastaa paikallinen jakeluverkonhaltija. Laskutuksessa käytetään paikallisen verkonhaltijan ilmoittamaa kulutusennustetta jaettuna laskutusjakson kuukausille laskutuskäyrän mukaisesti (arviolaskutus) tai paikallisen verkonhaltijan ilmoittamiin mitattuun kulutukseen perustuvia kulutusmääriä jaettuna laskutusjakson kuukausille (tuntimittaus).

Fortum Keston sähkön myyntihinta on voimassa kalenterivuosineljänneksittäin ja hinta päivitetään 1.1., 1.4., 1.7. ja 1.10. Ilmoitus seuraavan vuosineljänneksen hinnasta lähetetään asiakkaalle kuukautta ennen voimaantuloa.

Fortum hankkii sähkön kullekin hintajaksolle pohjoismaisesta sähköpörssistä etukäteen 3 kuukauden hankintajaksolla. Energiahinta kullekin hintajaksolle muodostuu hankintajakson tukkuhinnan keskiarvosta lisättynä Suomen aluehintaerolla, muilla sähkön hankintaan liittyvillä kustannuksilla sekä välityspalkkiolla. Lisäksi veloitetaan kuukausittainen perusmaksu.
 

3 MUUTOKSET SOPIMUSEHTOIHIN JA HINTOIHIN

Verojen, julkisten maksujen ja muiden näihin rinnastettavien maksujen muutosten vaikutus sähkön hintoihin huomioidaan välittömästi niiden voimaantulosta lukien. Sähkönmyyjä ilmoittaa asiakkaalle näiden vaikutuksesta hinnoitteluun mahdollisimman nopeasti saatuaan tiedon muutoksesta
 

Fortum Tuulisähkö, sopimusehdot

YLEISTÄ

Tämän sopimuksen perusteella toimitettava sähkö tuotetaan uusiutuvilla energialähteillä. Kotiasiakkaille myymämme 100% vesi-, tuuli- ja aurinkosähkön alkuperä todennetaan eurooppalaisen Guarantee of Origin alkuperäjärjestelmän mukaisesti. Fortum Tarkan 100% vesisähkön alkuperä todennetaan Suomen luonnonsuojeluliiton Ekoenergia -merkin mukaisesti. Uusiutuvan sähköenergian tuotannosta ei aiheudu hiilidioksidipäästöjä ilmakehään.

Fortum Markets Oy hankkii kaiken myymänsä sähkön Nord Pool -sähköpörssistä sekä sähkön pientuottajilta. Varaamme oikeuden tehdä tätä sähkön alkuperää sekä sen todentamista koskevia muutoksia ilmoittamalla siitä asiakkaan laskutusosoitteeseen 1 kuukausi ennen muutoksen voimaantuloa. Lisätietoa www.fortum.fi/alkupera.

Fortumilla on oikeus sopimusta tehtäessä tarkistaa asiakkaan luottokelpoisuus. Mikäli luottokelpoisuudessa ilmenee puutteita, voi Fortum edellyttää asiakasta toimittamaan hyväksyttävän vakuuden tai ennakkomaksun saataviensa turvaamiseksi.

1 SOPIMUKSEN KESTO JA IRTISANOMINEN

Fortum Tuulisähkö -sähkösopimus on määräaikaisena voimassa sopimusvahvistuksessa mainitun määräajan. Kyseistä määräaikaista aloitusjaksoa ja -hintaa sovelletaan kertaluontoisesti saman asiakkaan ja käyttöpaikan osalta. Tämän jälkeen sopimus on voimassa toistaiseksi ja asiakkaalla on oikeus irtisanoa toistaiseksi voimassa oleva sopimus 14 päivän irtisanomisajalla. Sähkönmyyjällä on oikeus irtisanoa toistaiseksi voimassa oleva sopimus yhden kuukauden irtisanomisajalla.

2 KULUTUKSEN MITTAUS, HINTA JA TIETOJEN SOVELTAMINEN LASKUTUKSESSA

Sähkönkulutuksen mittauksesta vastaa paikallinen jakeluverkonhaltija. Laskutuksessa käytetään paikallisen verkonhaltijan ilmoittamaa kulutusennustetta jaettuna laskutusjakson kuukausille laskutuskäyrän mukaisesti (arviolaskutus) tai paikallisen verkonhaltijan ilmoittamiin mitattuun kulutukseen perustuvia kulutusmääriä jaettuna laskutusjakson kuukausille (tuntimittaus).

Fortum Tuulisähkön hinta päivitetään säännöllisesti kolmen kuukauden välein. Fortum hankkii sähkön kullekin vuosineljännekselle etukäteen kolmen kuukauden hankintajaksolla. Hankintajaksot ovat: 21.8.-20.11.; 21.11.-20.2.; 21.2.-20.5. ja 21.5.-20.8.. Vastaavat hintajaksot ovat: 1.1.-31.3.;1.4.-30.6.; 1.7.-30.9. ja 1.10.-31.12..

Hinta määräytyy kahden Pohjoismaisessa sähköpörssissä (NASDAQ OMX Commodities) noteerattavan hintatekijän mukaan (kvartaalituotteissa Q1, Q2, Q3 ja Q4 tarkoittavat ko. hintajakson kvartaaleja ja YY ko. hintajakson vuoden kaksi viimeistä numeroa).

Fortum Tuulisähkön energiahinta perustuu edellä mainittujen hankintajaksojen aikana sähköpörssissä kullekin hintajaksolle noteeratun kvartaali –tuotteen (esim. hintajaksolle 1.1.-31.3. ENOFUTBLQ1-YY) sekä vastaavalla hankintajaksolla sähköpörssissä noteeratun Suomen aluehintaerotuotteen hinnan (esim. hintajaksolle 1.1.-31.3. SYHELFUTBLQ1-YY) keskiarvoihin. Asiakkaan laskutushinta on edellä mainitun kvartaali -tuotteen ja aluehintaerotuotteen keskiarvojen sekä kulloinkin voimassa olevan välityspalkkion summa sisältäen arvonlisäveron. Lisäksi veloitetaan kuukausittainen perusmaksu.

Asiakkaan hinta on voimassa kunkin hintajakson ja päivittyy kullekin jaksolle ilman eri ilmoitusta.
Mikäli Pohjoismainen sähköpörssi muuttaa noteerattavia tuotteitaan, muutetaan laskentaa tuotemuutoksia vastaavasti.

3 MUUTOKSET SOPIMUSEHTOIHIN JA HINTOIHIN

Verojen, julkisten maksujen ja muiden näihin rinnastettavien maksujen muutosten vaikutus sähkön hintoihin huomioidaan välittömästi niiden voimaantulosta lukien. Sähkönmyyjä ilmoittaa asiakkaalle näiden vaikutuksesta hinnoitteluun mahdollisimman nopeasti saatuaan tiedon muutoksesta.

Sopimuksen määräajan umpeuduttua sähkönmyyjä voi muuttaa sopimusehtoja tai -hintoja ilmoittamalla niistä asiakkaalle 30 päivää ennen muutoksen voimaantuloa. Sähkönmyyjä ilmoittaa näistä muutoksista lähettämällä ilmoituksen asiakkaan ilmoittamaan posti- tai sähköpostiosoitteeseen. Asiakkaan energiahinnan kolmen kuukauden välein tehtävät säännölliset hintapäivitykset eivät kuitenkaan ole sellaisia hinta- tai sopimusehtomuutoksia, joista asiakkaalle ilmoitetaan etukäteen. (SME2014 8.2.; STE2014 13.2.)

Fortum Vakio, sopimusehdot

YLEISTÄ

Tämän sopimuksen perusteella toimitettava sähkö tuotetaan uusiutuvilla energialähteillä. Kotiasiakkaille myymämme 100% vesi-, tuuli- ja aurinkosähkön alkuperä todennetaan eurooppalaisen Guarantee of Origin alkuperäjärjestelmän mukaisesti. Fortum Tarkan 100% vesisähkön alkuperä todennetaan Suomen luonnonsuojeluliiton Ekoenergia -merkin mukaisesti. Uusiutuvan sähköenergian tuotannosta ei aiheudu hiilidioksidipäästöjä ilmakehään.

Fortum Markets Oy hankkii kaiken myymänsä sähkön Nord Pool -sähköpörssistä sekä sähkön pientuottajilta. Varaamme oikeuden tehdä tätä sähkön alkuperää sekä sen todentamista koskevia muutoksia ilmoittamalla siitä asiakkaan laskutusosoitteeseen 1 kuukausi ennen muutoksen voimaantuloa. Lisätietoa www.fortum.fi/alkupera.

Fortumilla on oikeus sopimusta tehtäessä tarkistaa asiakkaan luottokelpoisuus. Mikäli luottokelpoisuudessa ilmenee puutteita, voi Fortum edellyttää asiakasta toimittamaan hyväksyttävän vakuuden tai ennakkomaksun saataviensa turvaamiseksi.

1 SOPIMUKSEN KESTO JA IRTISANOMINEN

Fortum Vakio -sähkösopimus on voimassa toistaiseksi. Asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus kahden viikon irtisanomisajalla ja sähkönmyyjällä on oikeus irtisanoa sopimus yhden kuukauden irtisanomisajalla.

2 HINNAN MUODOSTUMINEN

Fortum Vakio -sopimus on kuluttaja-asiakkaille kerrostaloasuntoihin tarkoitettu kiinteähintainen sopimus, jonka hinta perustuu tuotteen hinnaston mukaiseen kulutusluokkaan ja tätä vastaavaan hintaan. Kulloinkin voimassaolevat tuotehinnastot ja kulutusluokat löytyvät Fortumin internetsivuilta (www.fortum.fi). Asiakas maksaa  kulloinkin voimassaolevan kiinteän hinnaston mukaisen euromääräisen kuukausimaksun. Kuukausimaksu määräytyy tuotteen hinnaston kulutusluokkien mukaisesti.


Mikäli asiakkaan mitattu kulutus ylittää tai vaikuttaa todennäköiseltä, että Asiakkaan sähkönkulutus ylittää sovitun vuosirajan, on Fortumilla oikeus siirtää Asiakas ylempään kulutusluokkaan tai jos mikään kulutusluokka ei ole riittävä, vaihtaa Asiakkaan tuote Fortum Kesto myyntituotteeseen kulloinkin voimassaolevin Kesto sopimuksen ehdoin ja hinnoin.

Kulutusluokat:

  • S alle 2000 kWh
  • M 2000 - 3000 kWh
  • L 3000 - 5000 kWh

 Mikäli asiakas on valinnut sähkösopimuksen ja kotivakuutuksen yhdistelmän, saa asiakas vakuutuksesta erillisen vahvistuksen ja sopimusehdot vakuutusyhtiöltä.

3 MUUTOKSET SOPIMUSEHTOIHIN JA HINTOIHIN

Verojen, julkisten maksujen ja muiden näihin rinnastettavien maksujen muutosten vaikutus sähkön hintoihin huomioidaan välittömästi niiden voimaantulosta lukien. Sähkönmyyjä ilmoittaa asiakkaalle näiden vaikutuksesta hinnoitteluun mahdollisimman nopeasti muutoksesta tiedon saatuaan.


Sähkönmyyjä voi muuttaa sopimusehtoja, hinnoitteluperusteita ja  -hintoja ilmoittamalla niistä asiakkaalle 30 päivää ennen muutoksen voimaantuloa. Sähkönmyyjä ilmoittaa näistä muutoksista lähettämällä ilmoituksen asiakkaan ilmoittamaan posti- tai sähköpostiosoitteeseen. Tällaisia muutoksia ovat muun muassa sopimuksen kuukausimaksun muutokset.

 

4 MUUT EHDOT

Sopimus koskee sähkön myynnin osuutta. Sähkön siirron maksut laskuttaa paikallinen jakeluverkon haltija. Näiden ehtojen lisäksi sovelletaan liitteen mukaisia Sähkönmyynti- ja toimitusehtoja (sopimuksen tekohetkellä voimassa SME2014 ja STE2014) tai niitä korvaavia vastaavia alalla käytettäviä ehtoja.

Fortum Takuu, sopimusehdot

YLEISTÄ

Tämän sopimuksen perusteella toimitettava sähkö tuotetaan uusiutuvilla energialähteillä. Kotiasiakkaille myymämme 100% vesi-, tuuli- ja aurinkosähkön alkuperä todennetaan eurooppalaisen Guarantee of Origin alkuperäjärjestelmän mukaisesti. Fortum Tarkan 100% vesisähkön alkuperä todennetaan Suomen luonnonsuojeluliiton Ekoenergia -merkin mukaisesti. Uusiutuvan sähköenergian tuotannosta ei aiheudu hiilidioksidipäästöjä ilmakehään.

Fortum Markets Oy hankkii kaiken myymänsä sähkön Nord Pool -sähköpörssistä sekä sähkön pientuottajilta. Varaamme oikeuden tehdä tätä sähkön alkuperää sekä sen todentamista koskevia muutoksia ilmoittamalla siitä asiakkaan laskutusosoitteeseen 1 kuukausi ennen muutoksen voimaantuloa. Lisätietoa www.fortum.fi/alkupera.

Fortumilla on oikeus sopimusta tehtäessä tarkistaa asiakkaan luottokelpoisuus. Mikäli luottokelpoisuudessa ilmenee puutteita, voi Fortum edellyttää asiakasta toimittamaan hyväksyttävän vakuuden tai ennakkomaksun saataviensa turvaamiseksi.

1 SOPIMUKSEN KESTO

Fortum Takuu -sopimus on  määräaikainen sopimus. Sopimus on voimassa sopimusvahvistuksessa ilmoitetun määräajan. Tämän jälkeen sopimus muuttuu toistaiseksi voimassa olevaksi kulloinkin voimassa olevin Kesto -sopimushinnoin. Tällöin sopimus on irtisanottavissa kahden viikon irtisanomisajalla. Kesto sopimukseen sovellettavat uudet hinnat ilmoitetaan ja vahvistetaan 1 kk ennen määräajan umpeutumista.

2 SÄHKÖNKULUTUKSEN MITTAAMINEN JA SÄHKÖN HINTA

Sähkönkulutuksen mittauksesta vastaa paikallinen jakeluverkonhaltija. Laskutuksessa käytetään paikallisen verkonhaltijan ilmoittamaa kulutusennustetta jaettuna laskutusjakson kuukausille laskutuskäyrän mukaisesti (arviolaskutus) tai paikallisen verkonhaltijan ilmoittamiin mitattuun kulutukseen perustuvia kulutusmääriä jaettuna laskutusjakson kuukausille (tuntimittaus).

3 MUUTOKSET SOPIMUSEHTOIHIN JA HINTOIHIN

Verojen, julkisten maksujen ja muiden näihin rinnastettavien maksujen muutosten vaikutus sähkön hintoihin huomioidaan välittömästi niiden voimaantulosta lukien. Sähkönmyyjä ilmoittaa asiakkaalle näiden vaikutuksesta hinnoitteluun mahdollisimman nopeasti saatuaan tiedon muutoksesta.

Vaihtotakuun sopimusehdot

SOVELTAMINEN
Mikäli asiakas on liittänyt sopimukseensa Vaihtotakuun, noudatetaan alla mainittuja Vaihtotakuun sopimusehtoja. Mikäli asiakas on valinnut Vaihtotakuun, se on mainittu sopimusvahvistuksessa.

Asiakas voi halutessaan liittää Fortum Takuu tai Fortum Vakaa -sopimukseen vaihtotakuun sopimusta tehtäessä (tilattavissa puhelimitse). Vaihtotakuu tulee voimaan samana päivänä kuin Fortumin sähkönmyyntisopimus.  Vaihtotakuun avulla voit kesken määräaikaisen sopimuskauden vaihtaa sopimuksesi toiseen vähintään saman kestoiseen määräaikaiseen Fortumin sähkönmyyntisopimukseen.

VAIHTOTAKUUN SOPIMUSEHDOT
Vaihtotakuun voi liittää Fortum Takuu tai Fortum Vakaa -sopimukseen kun sopimuksen käyttöpaikan vuosikulutus on enintään 30 000 kWh.

  1. Vaihtotakuu on sopimus- ja käyttöpaikkakohtainen ominaisuus, jonka voi liittää sopimuksen teon yhteydessä uuteen Fortum Takuu tai Fortum Vakaa -sopimukseen.
  2. Asiakas tekee itse päätöksen siitä, milloin vaihtotakuuseen liittyvä sopimuksen vaihto-oikeus käytetään. Fortum Takuu tai Fortum Vakaa -sopimuksen vaihto uuteen vähintään saman kestoiseen määräaikaiseen Fortum Takuu tai Fortum Vakaa sopimukseen on tehtävä alkuperäisen sopimuksen määräajan voimassa ollessa. Kahden vuoden määräaikaisen sopimuksen aikana asiakas voi päivittää sopimusta vuoden kuluttua edellisestä vaihdosta.
  3. Vaihtotakuu on määräaikainen lisäpalvelu, joka on voimassa määräaikaisen sähkönmyyntisopimuksesi loppuun asti. Käyttäessään vaihtotakuun asiakas tekee samalla uuden Fortum Takuu tai Fortum Vakaa -sopimuksen, johon hän voi halutessaan liittää uuden Vaihtotakuun.
  4. Vaihtotakuu ei oikeuta päättämään sopimusta kesken sopimuskauden ilman vähintään saman kestoisen määräaikaisen Fortumin sähkönmyyntisopimuksen solmimista.
  5. Uusi Fortum Takuu tai Fortum Vakaa -sopimus alkaa kaksi viikkoa vaihtotakuun käyttämisestä.
  6. Käyttämätöntä vaihtotakuuta ei voi siirtää toiseen sopimukseen.
  7. Vaihtotakuu laskutetaan sähkölaskun yhteydessä.
  8. Vaihtotakuuta ei voi solmia yli 30 000 kWh:n vuosikulutuksen käyttöpaikoille.

Fortum Tarkka, sopimusehdot

YLEISTÄ

Tämän sopimuksen perusteella toimitettava sähkö tuotetaan uusiutuvilla energialähteillä. Kotiasiakkaille myymämme 100% vesi-, tuuli- ja aurinkosähkön alkuperä todennetaan eurooppalaisen Guarantee of Origin alkuperäjärjestelmän mukaisesti. Fortum Tarkan 100% vesisähkön alkuperä todennetaan Suomen luonnonsuojeluliiton Ekoenergia -merkin mukaisesti. Uusiutuvan sähköenergian tuotannosta ei aiheudu hiilidioksidipäästöjä ilmakehään.

Fortum Markets Oy hankkii kaiken myymänsä sähkön Nord Pool -sähköpörssistä sekä sähkön pientuottajilta. Varaamme oikeuden tehdä tätä sähkön alkuperää sekä sen todentamista koskevia muutoksia ilmoittamalla siitä asiakkaan laskutusosoitteeseen 1 kuukausi ennen muutoksen voimaantuloa. Lisätietoa www.fortum.fi/alkupera.

Fortumilla on oikeus sopimusta tehtäessä tarkistaa asiakkaan luottokelpoisuus. Mikäli luottokelpoisuudessa ilmenee puutteita, voi Fortum edellyttää asiakasta toimittamaan hyväksyttävän vakuuden tai ennakkomaksun saataviensa turvaamiseksi.

1 SOPIMUKSEN KESTO JA IRTISANOMINEN

Fortum Tarkka -sähkösopimus on voimassa toistaiseksi. Asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus kahden viikon irtisanomisajalla ja sähkönmyyjällä on oikeus irtisanoa sopimus yhden kuukauden irtisanomisajalla.

Sähkönmyyjällä ei ole velvollisuutta solmia uutta Fortum Tarkka -sähkösopimusta samalle asiakkaalle eikä samaan käyttöpaikkaan, mikäli edellisen Fortum Tarkka -sähkösopimusjakson päättymisestä on kulunut vähemmän kuin 12 kuukautta.

2 KULUTUKSEN MITTAAMINEN, PÖRSSIHINTA JA TIETOJEN SOVELTAMINEN LASKUTUKSESSA

Sähkönkulutuksen mittauksesta vastaa paikallinen jakeluverkonhaltija. Laskutuksessa käytetään paikallisen verkonhaltijan ilmoittamaa kulutusennustetta jaettuna laskutusjakson kuukausille laskutuskäyrän mukaisesti (arviolaskutus) tai paikallisen verkonhaltijan ilmoittamiin mitattuun kulutukseen perustuvia kulutusmääriä jaettuna laskutusjakson kuukausille (tuntimittaus).

Pörssihinta on pohjoismaisen sähköpörssin (Nord Pool AS) julkaisema sähkön tuntikohtainen Suomen aluehinta. Laskutuksessa käytettävä kalenterikuukauden energian keskihinta saadaan siten, että tuntimitatun käyttöpaikan laskutusjakson jokaisen tunnin energiankulutus kerrotaan saman tunnin pörssihinnalla, saadut tuntiarvot lasketaan yhteen ja tästä summasta lasketaan laskulla esitettävä kuukauden keskihinta, johon lisätään sopimusvahvistuksessa ilmoitettu kulloinkin voimassa oleva välityspalkkio.
Mikäli asiakkaalla ei ole tunneittain mittaavaa mittaria, keskihinta saadaan painottamalla kuukauden tuntikohtaiset pörssihinnat jakeluverkon haltijan asiakaskohtaisesti valitseman tyyppikuormituskäyrän arvoilla. Päivä- ja yöjaksoille lasketaan omat painotetut keskihinnat. Edellä kuvatulla tavalla laskettuun keskihintaan lisätään kulloinkin voimassa oleva välityspalkkio.

Tyyppikuormituskäyrät ovat Kauppa- ja teollisuusministeriön vahvistamia ja niitä käytetään myös sähkökaupan osapuolien välisessä taseselvityksessä. Myyjä soveltaa sopimukseen verkkoyhtiön ilmoittamaa tyyppikuormituskäyrää.

Fortum Tarkka -sähkö laskutetaan valitun pituisissa laskutusjaksoissa jälkikäteen. Sen kuukauden osalta, jolloin sopimus alkaa, kuukauden kulutuksen laskutuksessa sovelletaan koko kyseisen kuukauden edellä todetulla tavalla määräytyvää hintaa ja ilmoitettuja tai arvioituja kulutusmääriä. Sen kuukauden osalta, jolloin sopimus päättyy, kuukauden kulutuksen laskutuksessa sovelletaan edellisen kuukauden edellä todetulla tavalla määräytyvää hintaa ja ilmoitettuja tai arvioituja kulutusmääriä.

Tuntikohtaisia energiahintoja ei eritellä sähkölaskulla. Energiahinnan lisäksi asiakkaalta laskutetaan muut sovitut maksut. Asiakkaalle ei lähetetä ennakkotiedotetta tulevista sähkölaskuista.

3 MUUTOKSET SOPIMUSEHTOIHIN JA HINTOIHIN

Verojen, julkisten maksujen ja muiden näihin rinnastettavien maksujen muutosten vaikutus sähkön hintoihin huomioidaan välittömästi niiden voimaantulosta lukien. Sähkönmyyjä ilmoittaa asiakkaalle näiden vaikutuksesta hinnoitteluun mahdollisimman nopeasti saatuaan tiedon muutoksesta. .

Sopimuksen määräajan umpeuduttua sähkönmyyjä voi muuttaa sopimusehtoja tai -hintoja ilmoittamalla niistä asiakkaalle 1 kuukausi ennen muutoksen voimaantuloa. Sähkönmyyjä ilmoittaa näistä muutoksista lähettämällä ilmoituksen asiakkaan ilmoittamaan posti- tai sähköpostiosoitteeseen. Asiakkaan energiahinnan kuuden kuukauden välein tehtävät säännölliset hinnan muutokset eivät kuitenkaan ole sellaisia hinta- tai sopimusehtomuutoksia, joista asiakkaalle ilmoitetaan etukäteen. (SME2014 8.2.; STE2014 13.2.)

Etämyyntiin liittyvän peruutusoikeuden käyttäminen (131.76 KB)
Lataa
Valtakirjapohja (67.83 KB)
Lataa

Fortum Aurinkovalinta, sopimusehdot

YLEISTÄ

Fortum Aurinkovalinta -sopimus päivittää valitun Fortum sähkösopimuksen perusteella toimitettavan sähkön 100% uusiutuvaksi aurinkoenergiaksi. Lisäksi sopimus sisältää vuotuisen lahjoituksen John Nurmisen säätiön Puhdas Itämeri -hankkeisiin. Kotiasiakkaille myymämme 100% aurinkosähkön alkuperä todennetaan eurooppalaisen Guarantee of Origin alkuperäjärjestelmän mukaisesti. Uusiutuvan sähköenergian tuotannosta ei aiheudu hiilidioksidipäästöjä ilmakehään.

Fortum Markets Oy hankkii kaiken myymänsä sähkön Nord Pool -sähköpörssistä sekä sähkön pientuottajilta. Varaamme oikeuden tehdä tätä sähkön alkuperää sekä sen todentamista koskevia muutoksia ilmoittamalla siitä asiakkaan laskutusosoitteeseen 1 kuukausi ennen muutoksen voimaantuloa. Lisätietoa www.fortum.fi/alkupera.

Fortumilla on oikeus sopimusta tehtäessä tarkistaa asiakkaan luottokelpoisuus. Mikäli luottokelpoisuudessa ilmenee puutteita, voi Fortum edellyttää asiakasta toimittamaan hyväksyttävän vakuuden tai ennakkomaksun saataviensa turvaamiseksi.

1 SOPIMUKSEN KESTO JA IRTISANOMINEN

Fortum Aurinkovalinta -sopimus on voimassa toistaiseksi. Asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus kahden viikon irtisanomisajalla ja palveluntuottajalla on oikeus irtisanoa sopimus yhden kuukauden irtisanomisajalla.

Palveluntuottajalla ei ole velvollisuutta solmia uutta Fortum Aurinkovalinta -sopimusta samalle asiakkaalle eikä samaan käyttöpaikkaan, mikäli edellisen Fortum Aurinkovalinta -sopimusjakson päättymisestä on kulunut vähemmän kuin 12 kuukautta.

2 KULUTUKSEN MITTAUS, LISÄPALVELUN HINTA JA TIETOJEN SOVELTAMINEN LASKUTUKSESSA

Kuukausimaksu laskutetaan sähkölaskulla valitun pituisissa laskutusjaksoissa jälkikäteen. Lahjoitus lasketaan niiden kuukausien osalta, joina asiakkaalla on ollut Aurinkovalinta -sopimus.

3 MUUTOKSET SOPIMUSEHTOIHIN JA HINTOIHIN

Verojen, julkisten maksujen ja muiden näihin rinnastettavien maksujen muutosten vaikutus sopimuksen hintaan huomioidaan välittömästi niiden voimaantulosta lukien. Palveluntuottaja ilmoittaa asiakkaalle näiden vaikutuksesta hinnoitteluun mahdollisimman nopeasti saatuaan tiedon muutoksesta.

Palveluntuottaja voi muuttaa sopimusehtoja tai -hintoja ilmoittamalla niistä asiakkaalle 1 kuukausi ennen muutoksen voimaantuloa. Palveluntuottaja ilmoittaa näistä muutoksista lähettämällä ilmoituksen asiakkaan ilmoittamaan posti- tai sähköpostiosoitteeseen.

4 MUUT EHDOT

Fortum Aurinkovalinta -sopimus voidaan tehdä kuluttaja-asiakkaalle, jonka sähkön vuosikulutus sähkönkäyttöpaikassa on enintään 30 000 kWh/vuosi.

F24

Pidämme hyvää huolta tietosuojastasi

Näin säilytämme ja käytämme henkilötietojasi