Sähkönkulutuksen seuranta ja sähkön säästäminen

Seuraa sähkönkulutusta ja säästä sähköä

Useimmat varmasti haluaisivat vähentää turhaa sähkönkulutustaan, mikä näkyisi luonnollisesti myös säästönä sähkölaskussa. Moni ei kuitenkaan välttämättä tiedä mitkä ovat oman talouden suurimpia sähkösyöppöjä, ja kuinka niiden kulutusta voitaisiin mahdollisimman tehokkaasti vähentää.

Sähkönseuranta on hyvä tapa tarkkailla omaa kulutusta, sillä sen avulla voit tehdä muutoksia omaan sähkönkulutukseen kotona. Pienillä elämäntapamuutoksilla voi tehdä selvää säästöä, mikä on positiivista niin omalle kukkarolle kuin myös ympäristöllemme.

Mistä sähkönkulutus yleensä koostuu?

Moni sähkölaskun saatuaan tarkistaa ainoastaan maksettavan summan ja eräpäivän, sen kummemmin laskun yksityiskohtiin perehtymättä. Kannattaa kuitenkin tutkia laskua perusteellisemmin - kuinka paljon sähköä on kulutettu kuukaudessa ja millä tavoin energiankulutusta voisi saada pienemmäksi?

Meillä pohjoisessa eläessä lämmitykseen menee tyypillisesti paljon energiaa, mutta on myös muita sähkönkuluttajia jotka saattavat yllättää.
 

Sähkönkulutuksen seuranta

Oma Fortum -palvelussa voit seurata kätevästi oman kotisi sähkönkulutusta.

Voit käyttää palvelua Fortumin sähköasiakkaana kirjautumalla verkkosivuilla tästä. Voit myös ladata Oma Fortum -sovelluksen puhelimeesi täältä.

Etkö ole vielä Fortumin asiakas?

Katso parhaat sähkötarjoukset täältä

Tyypillisiä talouden sähkönkuluttajia ovat:

Saunominen

Meille suomalaisille niin rakas harrastus kuluttaa melkoisesti energiaa, varsinkin jos tapana on saunoa lähes päivittäin.

Saunomista ei toki tarvitse täysin lopettaa, mutta pienillä muutoksilla voi säästää saunoessa sähköä huomattavasti. Älä siis sauno montaa kertaa viikossa, laske hieman saunan tavoitelämpötilaa, sauno aina mahdollisuuksien mukaan porukassa, älä jää asumaan saunaan ja älä koskaan lämmitä saunaa turhaan. Vanha kiuas kuluttaa paljon sähköä, joten vaihda kiuas tarpeen vaatiessa uuteen.

Ruoanlaitto

Uuni, liesi, jääkaappi ja pakastin ovat tärkeitä laitteita ruoanlaiton mahdollistamiseen, mutta toimiakseen ne kuluttavat sähköä. Kulutusta voi vähentää käyttämällä laitteita oikeaoppisesti, valitsemalla mahdollisimman vähän energiaa kuluttavat laitteet, sekä uusia vanhat paljon energiaa kuluttavat laitteet uusiin. Esimerkiksi induktioliesi ja nykyaikaiset kylmälaitteet kuluttavat paljon vähemmän energiaa kuin vanhanaikaisemmat laitteet.

Kodinkoneet

Useimmista talouksista löytyy astianpesukone, pyykinpesukone ja monilta vielä pyykinkuivauskone. Sähköä voit säästää pesemällä aina täysiä koneellisia sekä monissa koneissa voi valita ympäristöystävällisen ohjelman. Osan vaatteista voi myös tuulettaa tai jopa pakastaa, jolloin niitä ei tarvitse aina käyttää pesukoneen kautta.

Vanhat ja paljon sähköä kuluttavat kodinkoneet kannattaa vaihtaa turvallisempiin ja ympäristöystävällisiin kodinkoneisiin.

Asunnon lämmitys

Tyypillisesti yli puolet sähkönkäytöstä menee kodissa asunnon lämmittämiseen. Sähkönkulutuksen summa tosin riippuu lämmitysmuodosta ja asunnon koosta. Lämmityksessä voi säästää pienentämällä huoneen lämpötilaa, sillä jopa muutaman asteen laskeminen säästää laskussa yllättävänkin suuria summia. Huomioi, että omakotitalo kuluttaa huomattavasti enemmän kuin kerrostaloasunto.

Varsinkin sähköinen lattialämmitys kuluttaa helposti liikaa sähköä, jos pitää huonelämpötilaa korkealla. Yhden asteen huonelämpötilan laskeminen vähentää sähkönkulutusta keskimäärin 5 %.

Lue lisää lattialämmityksen vinkeistä.

Käyttövesi

Veden lämmittäminen syö sähköä kotitaloudessa enemmän kuin moni uskoisikaan. Siksi ei kannata jättää lämmintä vettä juoksemaan turhaan, tai käydä liian pitkissä ja kuumissa suihkuissa ja kylvyissä. Tiskikoneet ja pesukoneet kuluttavat reippaasti lämmintä vettä, siksi niitäkään ei kannata pyörittää turhan tiuhaan tahtiin. Mahdollisuuksien mukaan käytä matalia lämpötiloja ja kuivata pyykit ulkona.

Elektroniikkalaitteiden kulutus

Elektroniikkalaitteista erityisesti televisio ja tietokone kuluttavat huomattavasti sähköä, mutta laitteiden kulutuksessa on kuitenkin valtavasti eroja. Suuret televisiot kuluttavat enemmän kuin pienemmät, sillä esimerkiksi pienet läppärit eivät kuluta lähellekään niin paljon kuin pöytäkoneet. Muista sulkea laitteet aina kun niitä ei käytetä, jotta energiaa ei kulu turhaan hukkaan!

Valaistus

Valaistusteknologia on onneksi nykypäivänä mennyt paljon eteenpäin, ja lamput eivät ole niin suuria energiasyöppöjä kuin ennen. Valaistuksessa pystyy säästämään valitsemalla energiansäästölamput, sammuttamalla valot aina kun niitä ei tarvita ja sijoittamalla valoja sinne missä niitä oikeasti tarvitaan.

Mistä sähkölasku muodostuu?

Sähkölasku muodostuu sähköenergiasta, sähkön siirrosta sekä veroista. Siirrosta ja sähköenergiasta maksetaan arvonlisävero sekä sähkövero. Myyntiosuuden voi itsenäisesti valita ja kilpailuttaa, mutta siirron hoitaa aina paikallinen sähköyhtiö.

Sähkön siirto tarkoittaa sähköverkkojen kautta siirtyvää energiaa. Sähkön kulutuksen lisäksi sähkön pörssihinnan vaihtelu vaikuttaa hintaan. Sähkölaskun summaan myös vaikuttaa onko valittuna vakaa vai joustava hinta sekä muut sopimusehdot.
Miksi sähkön seuranta kannattaa ottaa käyttöön?

Sähkön kulutuksen seuraaminen helpottaa ymmärtämään omaa energiankulutusta ja siten tunnistamaan oman energiankulutuksen ongelmakohtia. Oma Fortum -sovellus kertoo sähkönkulutuksen euroina ja kilowattitunteina. Voit seurata kulutusta sovelluksessa sekä verkkopalvelussa, sekä tarvittaessa tehdä muutoksia sopimukseen.

Oman kulutuksen seuraaminen on tärkeää, jotta tunnistaa oman talouden sähkösyöpöt ja havaitsee mahdollisesti vialliset sähkölaitteet. Kun otat seuraamisesta itsellesi rutiinin, voit lyhyessä ajassakin huomata jo muutosta, puhumattakaan kuinka paljon säästöä pystyy tekemään vuositasolla!

Sähkönkulutuksen vähentäminen on myös äärimmäisen tärkeää ympäristömme kannalta, sillä jos kaikki pyrkivät vähentämään turhaa energiankulutusta, voi ympäristömme huomattavasti paremmin!

Tutustu Oma Fortum -palveluun ja ota tavaksi oman sähkökulutuksen tarkkailu.

Jokainen pienentynyt sähkölasku on hurrauksen paikka, varsinkin kun sen on saanut pienennettyä omaa kulutuskäyttäytymistä muuttamalla!

Tiesitkö?

Fortumin asiakkaana voit pienentää omaa sähkölaskuasi tekemällä pieniä ympäristötekoja.

Liity nyt Fortumin etuohjelmaan ja ansaitse ilmaisia sähkötunteja ja samalla huolehdit ympäristöstäsi.

Lue lisää