Asunnon ostaminen

Oman asunnon hankkiminen on yksi elämän suurimmista päätöksistä, jonka vuoksi sitä myös harkitaan tarkoin.

Taloudellisesti on useimmiten järkevintä ostaa asunto, mikä saa monet haaveilemaan ikiomasta kodista. Oma asunto luo turvaa, mutta samalla se on myös sijoitus tulevaisuuteen. Omaa kotia voit aina remontoida oman maun mukaisesti ja siten mahdollisesti vielä nostaa asunnon myyntiarvoa tulevaisuudessa.

Asunnon ostaminen on kuitenkin isompi projekti kuin vuokralle muuttaminen, ja siksi asuntoa ei voi ostaa ilman asiaan huolellista perehtymistä. Prosessiin kuuluu paljon suunnittelua, potentiaalisten asuntojen kartoittamista, lainan hakemista sekä itse muuttoon liittyviä järjestelyitä, jotka vievät paljon aikaa ja koettelevat hermoja.

Vinkkiemme avulla teet hyvät asuntokaupat ja muutosta vieläpä mahdollisimman vaivatonta!

Asunnon oston suunnittelu

Kun olet päättänyt hankkia oman asunnon, seuraavaksi alkaa hyvin tärkeä vaihe: oman taloudellisen tilanteen kartoitus.

Omat tulot, varallisuus ja säästöt vaikuttavat siihen, kuinka suurta asuntolainaa pystyt saamaan. Pankilta myönteisen lainapäätöksen saatuasi, voit ryhtyä miettimään, että kuinka kallista asuntoa voit hakea, minkälaista asuntoa etsit ja miltä asuinalueelta haaveilet sen löytyvän. Etsitkö kohdetta joka on heti muuttovalmis vai oletko halukas remontoimaan tarvittaessa?

On tärkeää myös määritellä oma aikataulu, jotta tiedetään kuinka nopeasti pitää reagoida asuntomarkkinoilla.

Pitääkö asunnon löytyä mahdollisimman nopeasti vai voiko asuntoja katsella rauhassa?

Nämä ovat kysymyksiä, joiden kypsyttelyyn voi vierähtää hetki, joten varaa tarpeeksi aikaa asioiden pohtimiseen.

Budjetin määrittely

Budjetti on tärkeä selvittää hyvissä ajoin, jotta pääsee mahdollisimman pian tutustumaan potentiaalisiin asuntoihin. Tulot, säästöt, mahdollinen yhteishakija ja maksukäyttäytyminen vaikuttavat siihen, kuinka suurta asuntolainaa pystyy saamaan. Kun olet saanut pankista myönteisen lainapäätöksen on helpompaa ryhtyä etsimään asuntoa oman budjetin mukaisesti.

Omista mieltymyksistä riippuen usein tärkeyslistan kärjessä on joko sijainti tai asunnon ominaisuudet. Neliömäärät nostavat hintaa, kuin myös suosittu sijainti, joten on fiksua katsella avoimin silmin erilaisia asuntoja itselle sopivilta alueilta.

Aina ei välttämättä kuitenkaan pysty saamaan kaikkea mitä haluaisi, joten valmistaudu myös joustamaan joistain kriteereistä tarvittaessa.

Asunnon kriteerit

Asunnon ominaisuudet vaikuttavat suuresti hintaan, joten mieti tarkoin millaista asuntoa lähdet hakemaan.

  • Miltä näyttää unelmiesi asunto?
  • Kuinka paljon kodista täytyy löytyä neliöitä?
  • Pitääkö löytyä lisäksi sauna tai pihaa/parveketta?
  • Mitkä ovat asioita joista haluat ehdottomasti pitää kiinni?
  • Missä asioissa olet valmis joustamaan?

Osa asunnonostajista etsii erityisesti remonttia vaativia kohteita, jolloin pienillä yksityiskohdilla ei ole niin merkittävää vaikutusta. Voit myös säästää pitkän pennin, jos esimerkiksi oma sauna ei ole ehdoton.

Myös talotyyppi, asunnon pohja, neliöiden määrä ja huoneiden lukumäärä vaikuttavat hintaan, kuin myös kodin tunnelmaan ja pohjan toimivuuteen. Koska asunnon ostaminen on isompi investointi, kannattaa miettiä pidemmälle tulevaisuuteen: onko vaikkapa yhteenmuutto puolison kanssa tai perheenlisäys suunnitelmissa, jolloin isommalle asunnolle saattaisi löytyä pian tarvetta.

Tärkeintä asunnon ostamisessa on kuitenkin löytää koti missä viihtyy ja tuntee olonsa kotoisaksi. Mieltymykset asuntojen suhteen vaihtelevat ihmisillä ja elämäntilanne vaikuttaa osaltaan ostopäätökseen. Älä siis kuuntele liikaa toisten mielipiteitä, vaan valitse rohkeasti omalta tuntuva koti.

Koti tarkoittaa meille kaikille eri asioita, mutta tärkeintä on tunne mikä omaan kotiin saapuessa syntyy. Jokainen meistä varmasti haluaa kotiin tullessaan tuntea olonsa kaikin puolin hyväksi, siksi kannattaa käyttää aikaa ja panostaa oikeanlaisen kodin löytämiseen.

Kodin sijainti

Asunnon sijainti vaikuttaa niin asunnon hintaan, lähialueen palveluihin kuin myös omaan tunteeseen kodista, joten sillä on totisesti merkitystä minne päätät asettua. Hinta määräytyy pitkälti sen mukaan missä asunto sijaitsee, sillä esimerkiksi asunnot keskustan läheisyydessä tai vesistön äärellä ovat kalliimpia. Suositut alueet ovat yleisesti hintavampia ja sieltä on myös usein hankalampaa löytää asuntoa.

Hinnat vaihtelevat suuresti myös kaupunkien välillä. Pääkaupunkiseudulla on kalliimpaa asua kuin muualla Suomessa ja isommat kaupungit ovat maaseutua tyyriimpiä.

Haluatko asua rauhallisella asuinalueella lähellä luontoa vai keskustassa palveluiden keskellä? Asuinalue kannattaa valita omaa elämäntilannetta harkiten: onko tärkeää asua lähellä työpaikkaa, kenties perheystävällisellä alueella vai keskellä keskustan sykettä?

Potentiaalisten asuntojen kartoittaminen

Vaikka täydellinen asunto olisi jo kiikarissa, täytyy kuitenkin muistaa tarkistaa mitä kunnostustöitä asuntoon on tehty ja mitä on vielä tuloillaan. Uusienkin asuntojen kanssa täytyy tietää ennen ostopäätöstä, että tullaanko korjaustöitä tarvimaan lähitulevaisuudessa. Erityistä tarkkuutta vaativat kuitenkin vanhat asunnot, sillä niiden nykyinen kunto ja tehdyt korjaukset vaikuttavat niin myyntihintaan kuin myös asumisviihtyvyyteen.

Putkiremontti ja muut saneeraushommat täytyy olla ostajalla selkeästi tiedossa, sillä esimerkiksi linjasaneerauksen aikana asunnossa ei voi kunnolla asua. Kosteusvauriot ja muut ongelmat ovat myöskin todella ikäviä yllätyksiä, jos ne huomaa vasta asunnon oston jälkeen. Koskaan ei voi olla liian tarkka asunnon historiaa tarkastellessa, joten kaikki dokumentit tehdyistä töistä ovat tärkeitä saada nähtäväksi.

Kun lähdet tutkailemaan potentiaalisia asuntoja, muista tarkistaa nämä:

  • Hinta: Riittääkö oma budjetti? Onko asunnon hinta linjassa sen kunnon kanssa?
  • Taloyhtiön velat: Mikä on taloyhtiön velkatilanne?
  • Yhtiövastike: Paljon yhtiövastike on ja mitä kaikkea se kattaa?
  • Taloyhtiön tulevat korjaukset: Mitä remontteja tai saneeraustöitä on tehty milloin seuraavat ovat tulossa?
  • Liikekiinteistöt: Onko taloyhtiössä liikekiinteistöjä, jotka myös maksavat vastiketta?
  • Sähkösopimus: Millaista sähköä asuntoon kannattaa ottaa? Sähkönkulutus kerrostalossa koostuu mm. lämmityksestä, kylmälaitteista, pyykinpesusta ja valaistuksesta. Kannattaa valita ympäristöystävällinen ja kustannustehokas sähkö.

Ensiasunnon ostajan vinkit asuntokaupoille

Verottaja antaa esimerkiksi ensiasunnon ostajalle verohelpotuksia. Ensiasunnon ostajan ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa, joka on asuntotyypistä riippuen 2-4 %. Ostajan täytyy täyttää muutamia ehtoja edun saamiseksi: ikä 18-39 vuotta ja asunnosta pitää kaupan jälkeen omistaa 50 % tai enemmän.

Asuntolainan käsirahasta ensiostaja saa lainaa yleensä pienemmällä käsirahalla kuin asunnon vaihtaja. Muista mainita lainaveuvottelussa, että olet ensiasunnon ostaja ja perehdy lainaehtoihin tarkasti.

Ennen asunnon ostamista kannattaa tutustua valtion takaamiin ASP-lainoihin. Niihin pitää säästää hyvissä ajoin ennen asunnon hankkimista ja saat näihin sijoituksiin sekä lainoihin hyvät korkoedut.

Onko asunnon ostaminen halvempaa kuin vuokralla oleminen?

Ensimmäistä asuntoa ostettaessa kannattaa olla tarkkana kaikista kuluista sekä varsinkin asuntolainan koroista. Kannattaa laskea tarkkaan tuleeko asunnon ostaminen omilla säästöillä halvemmaksi kuin vuokra-asunto. Myös elämäntilanne voi vaihtua nopeasti, joten kannattaa pohtia myös miten ensiasunnosta pääsee eroon, jos elämäntilanne sitä vaatii.

Laske minkälaista lainaa ja yhtiövastiketta voisit maksaa nykyisellä vuokralla tai vertaile alueen vuokratasoa sekä asuntojen hintoja.

Näiden vinkkien siivittämänä olet valmis suuntaamaan asuntokaupoille ja pystyt mahdollisimman tehokkaasti välttämään asunnonostajan sudenkuopat.

Omistusasunnon hankkiminen on fiksu päätös, joten käytä tarpeeksi aikaa sopivan asunnon etsimiseen, jotta löydät varmasti itsellesi viihtyisän kodin. Kaikki vaiva on varmasti sen väärti, kun pääset viimein nauttimaan ikiomasta kodistasi!

Miksi Fortum Duo?

Fortum Duo -sähkö­so­pimus yhdistää fiksusti sekä kiinteä­hin­taisen että markkinahintaisen sähkö­so­pi­muksen edut. Saat sopimukseesi kiinteän sähköhinnan osuuden kahdeksi vuodeksi ja lisäksi sinulla on mahdollisuus säästää sähkölaskussa kuluttamalla vähemmän kulutushuippujen aikaan. Tutustu Duo-sähkösopimukseen

Pysy kartalla sähköstä

Energian säästäminen on ajankohtaista ja monet miettivät kodissaan keinoja sähkönkulutuksen vähentämiseksi. Se miten voit säästää energiaa, riippuu usein omasta käyttäytymisestä ja usein jo pienillä teoilla, voit alentaa energiankulutustasi ja säästää sähkölaskussa.  Fortum haluaa auttaa sinua hallitsemaan sähkölaskuasi ja varautumaan mahdollisiin yllätyksiin ja olla kotisi luotettava ja vastuullinen sähkökumppani. Lue lisää ja pysy kartalla sähköstä. 

Pysy kartalla sähköstä

Fiksuja juttuja Fortumin asiak­kaille

Fortumin sähkösopimus on jo sellai­senaan hyvä juttu – saat asiak­kaa­namme aina päästöt­tö­mästi tuotettua sähköä, vinkkejä sähkön­säästöön ja etuoh­jelman, jossa säästät sekä ilmastoa että rahaa.

Fortumin asiakkaana saat fiksuja etuja kuten etuja Niemen muuttopalveluista, kätevät sähkönkäytön seuraamisen työkalut ja paljon muuta. 

Lue fiksut jutut

Muutto uuteen asuntoon – lue lisää!

Katso vinkkejä asunnon hankintaan ja muuttojärjestelyihin. 

Lue lisää muuttajan oppaasta